Pitipä eksyä tännekin...
Työkaverin blogia etsiessä pämähdin tuonne kirjautumissivulle ja huvikseen päätin kokeilla toimiiko tunnarit vielä. Olin aivan varma, ett kirjoitukset on automaattituhottu jo aikapäivää sitten. Mutta sieltä ne löytyivät, nuo elämäni ehkä raskaimman kesän muistelot.

Ei sitä enää muistakaan, millaista se oli. Väsymystä riitti aina helmikuulle 2007. Silloin S viimeisen kerran järjesti yörallit neljän hampaan yhtäaikaisen ilmestymisen takia. Niitä neljää tehtiin kokonainen kuukausi. Sitten elämä parani, helpotti, selkeytyi. Tytöt alkoivat nukkua yhtäaikaa päiväunia ja S jo 1-vuotissynttäreillään uskalsi olla hetkittäin irti äidistä.

Saatiin yläkerran makuuhuone valmiiksi kesällä 2007. Sitä tehtiin puoli vuotta, kun vanhat tapetit irroitettiin joululomalla. Ja vóila: äidillä ja isillä oli oma makuuhuone ja oma rauha.

Sitten vaihdettiin taas vuoroa. V astui koti-isän kenkiin ja minä palasin työelämään. Koti-isä sittemmin palkittiin antamalla kengät ekana töihinpaluupäivänä 2.1.08. Eniten siinä harmittaa se, ett itsekin on välillä kyseenalaistanut sitä, oliko sittenkään järkevää, että V jäi kotiin. Mutta oli se. Se, että tytöt ovat oppineet luottamaan isään ja saattavat sanoa: "isi eiku äiti", on aivan mahtavaa. Heillä on kaksi vanhempaa, joihin luottaa ihan kaikessa.

Itse pääsin juuri managerihommiin. Huomaa, vieläkään, "nimitettiin" tai muuta vakavampaa ei löydy sanavarastosta tällä kohdalla, mun täytyy seriously(!) alkaa toteamaan oma ammattitaitoni arvokkaammin ja todellisemmin ja vakuuttavammin. Nyt bloggaan töissä, jotan voisin blogata näin yksityisestikin. Päiväkirja olis kiva olla. Jotain arvokasta tuonne oli tallentunut kesältä 2006:kin.

Tytöt (E 3,5 v. ja S 1 v. 10 kk.) ovat nyt päiväkodissa. Ovat olleet mahtavat 4 ja puoli päivää ja viimeinen viikko ollaan oltu kotona, enemmän tai vähemmän mahataudissa/flunssassa koko porukka. Ei kivaa. Itekin värjöttelin 38 asteessa koko eilisen päivän.

Blogin aiheena voisi olla sekalainen perhepolitiikka, perhe, äitiys, työpaineet ja tämä perheen ja työelämän yhteensovittaminen, josta niin paljon puhutaan ja joka kuitenkin on arkipäivää niin monella. Ainiin ja voisin kyllä vuodattaa hylkivistä isovanhemmista, mutta katsotaan.